Isoäidin matkapäiväkirja 1963

19.8.2008

17.2.63

Tämä päivä kului myös hiljaisesti. Pesin tukkani, ja sekä Sakari että minä lueskelimme kaikenlaista. Tytöt olivat kahdesti ulkona ja yrittävät hyppiä nuoraa paremman puutteessa. - Sakari luki kirjaa, joka käsitteli Saksaa ja Saksan kysymystä.

- Ihmettelimme yhdessä täällä niin vakavana ilmenevää saksalaisvihaa. Olisiko se yhteydessä siihen, että täällä on juutalaisilla melkoisesti vaikutusvaltaa ja heitä lienee täällä myös runsaasti. Sen näkee jo kaupoista, missä on erikseen esim. lihan kohdalla mainittu onko se "kosher" vai ei. Kosher tarkoittaa juutalaisille luvallista, tai heidän tapansa mukaan preparoitua lihaa.

- Lisäksi Sakarilta ja minultakin (J. Blass) on kysytty kumpaa kohtaan on sympatiaa enemmän Suomessa, Saksaa vai Englantia. Lisäksi jopa, että kumpaa vierasta kieltä pitää parempana esim. lapsien kouluttamisessa (englannin jälkeen), ranskaa vai saksaa.

Saksan jaon yhteydessä tuli puheeksi kommunismi ja sen suhde uskontoon. Silloin Sakari esitti sen käsityksen, että kommunismi on laajimmalti levinnyt luterilaisuutta edustavan väestön keskuuteen, kuten esim. itä-Saksa, ja miksei Suomikin ja esitti vielä että jonkinlainen yhtäläisyysmerkki voitaisiin panna näiden välille. Katolinen kirkko taas jyrkästi vastustaa kommunismia puolestaan.

- Minä en ole samaa mieltä, onhan länsi-Saksassakin sentään enemmistö luterilaisia, eikä se ole vastaavasti kommunistinen. Lisäksi minusta kommunismin yhdenvertaisuusaate lähtee valtion pohjalta siten, että kaikkien on yhdenvertaisesti työskenneltävä valtion hyväksi. Kristillinen usko taas lähtee yksilön kannalta ja yksilön hyväksi, jotta kaikilla olisi samalla lailla kaikkea.

- Näitä ajatuksia on vaikea panna paperille sellaisina mielikuvina kuin ne ajatuksissa ovat. Oikeiden sanojen löytäminen ei ole helppoa. - Kuitenkin saattaa olla, että luterilainen usko juuri suvaitsevaisuutensa ansiosta ei aseta rajoituksia edes kommunisteille, mikäli ei suorastaan ateismista ole kysymys, mutta uskonvapaushan vallitsee toisaalta yleisesti inhimillisiin perusoikeuksiin kuuluvana asiana.

- Jos Sakari esittäisi tämänsuuntaiset ajatuksensa Suomessa niin mikä myrsky siellä nousisi. Sitä tuskin voisi edes kuvitella. Suomen kansa on kuitenkin perussävyltään vanhoillisen uskonnollinen ja moiset kerettiläiset ajatukset aiheuttaisivat kyllä vastaväitteitä joka taholta.

- Aloin lukea löytämääni englanninkielistä laitosta kirjasta "Liian myöhään vesipääsky" - Too late phalarope - (Alan Paton) joka käsittelee Etelä-Afrikan rotukysymystä ja -erottelua. Mielenkiintoinen kirja, joka on kerrottu hieman haikeaan, surumieliseen tyyliin, mutta valottaa toisaalta melko hyvin sikäläisiä olosuhteita. - Sakari on lukenut Berliinin kysymystä (v. 1958) ja välillä olemme vaihtaneet ajatuksia sen kannanotoista.

- Pienet iltaviskit piristivät keskiyöllä.

3.8.2008

12.2.63

seuraelämä, New York, uskonto - jek @ 15:21

Pestiin pyykkiä ja siivottiin aamupäivä. Kyllä tänne sitten tulee kamalasti nokea sisään. Tänään on kova sumu ja sade. Humidity 92 %. Ilmanko niin väsyttää. Matalapaine vaikuttaa. Luvataan kylmempää ja lunta. Saa nähdä mitä ilmaa tulee, muualla ympäristö on lumituiskun vallassa sanotaan radiossa Texasia ym. keskilänttä myöten.

Iltapäivällä olimme Weissmannilla. Tytöt koettivat tulla toimeen Judithin kanssa. Kyllä sitä vähän keskustelua sentään tuli. - Rva Weissmann, eli Dorothy muistaakseni, kertoi prof. Paschkiksen [?] harrastuksista. Hän on kveekari ja hyvin uskonnollinen ja todellinen pasifisti. Kuuluu rauhanjärjestöihin yms. ja ajaa sellaisia asioita. Niissä asioissa hän kuulemma nytkin on matkoilla. Hänen vaimonsa kuoli n. 3 vuotta sitten ja eräs lastenlapsista pian sen jälkeen, kaatumisesta johtuneeseen aivoverenvuotoon.

- Joimme kahvia ja lapset saivat maitoa sekä rabarberitorttua, oikein hyvää. - Tytöt katsoivat Judithin lelut ja sitten Judith tuli meille katsomaan heidän nukkejaan.

- Tänne on juuri järjestetty kuulemma hiihtorata, johonkin uptownin kolkkaan puistossa, missä saa hiihtää 3 dollaria päivä + varusteiden vuokra toiset 3 doll. Joku tuttava soitteli juuri meidän ollessamme vieraisilla ja oli ollut hiihtämässä (ehkei sentään täällä vaan kauempana) ja oli murtanut nilkkansa.

Huomenna lapset menevät jo aamulla kouluun, täytyy nousta aikaisemmin. Täytyy ehkä huomenna mennä, jos vain ilma on sopiva, konsulilta kyselemään kouluasiaa.

- Sakari tuli hiukan aikaisemmin kotiin ja sanoi, että hänellä on parina päivänä vikaa [?] silmän ympärillä. Onkohan se samanlaista nuhaa joka minulla on. Tällaista tippuvaa nuhaa ei minulla olekaan ollut pitkiin pitkiin aikoihin. Lisäksi tuntuu hiukan käsien nivelissäkin säryntapaista

- Sakari toi mukanaan lehden, jota olemme lukeneet. Siinä oli Suomestakin uutinen. Sellainen että oikein huvittaa. G. Ehrnrooth on esittänyt, ettei nukkuvia karhuja saisi herättää talviunesta ampumistarkoituksessa, ja että se ei ole reilua karhuja kohtaan. -

18.7.2008

3.2.63

New York, uskonto - jek @ 14:41

Sunnuntaipäivä. Kaunista ja kirkasta. Lapset näkyvät menevän pyhäkouluun, kirkonkellot soivat. On kova tuuli ja pakkasen puolella. Lounaan jälkeen menimme kävelemään. Ensin Riverside Churchiin. Tuuli oli kova ja pureva. Sakari paleli ja kulki kovaa. Hänellä oli vain lyhyet alushousut.

Kirkossa katselimme eri kappelit ja menimme alakertaan. Siellä oli ilmeisesti erilaisten kerhojen oppilastöiden näyttely. Siellä oli posliininmaalausta, kiinalaisten ruokien kurssi, flossatöitä, ompelua, hattuja, maalauksia, kiinalaista maalausta, rottinkitöitä ja mattoja. Kova porina kävi kuin aivoinvaliidinaisten myyjäisissä. Kiinnostuneita katsojia oli työnäytteden esittäjien ympärillä. Monenlaista sosiaalista touhua oli kirkossa. Siellä oli myös hyvin kalustettu seurusteluhuone, jossa pienet ryhmät keskustelivat. Tuntui olevan mukava kokoontumispaikka.

- Sieltä menimme maanalaisella uptowniin päin Broadwaytä ja päämääränä oli Intiaanien elämää ym. käsittävä museo. - Siinä olikin paljon nähtävää. Kauniita käsitöitä, pukuja, koruja, esineitä, monenlaista päänahkoja ja muumioita myöden. Kolmet kerrokset kuljettuamme jalat painoivat jo aika lailla. Tulimme maanalaiselle takaisin. Kylmä viima puhalteli edelleen yli Hudson-joen. Inkeri ja Sakari panivat juoksuksi. Helena ja minä kuljimme hitaammin. Keitimme kahvia ja kyllä se maistui.

- Myöhemmin laitoin päivällisen. Helena nukahti sillä aikaa tuoliin vallan ihmeelliseen asentoon. Sakari yritti kantaa hänet sänkyyn, sen jälkeen kun minä olin koettanut korvaan kuiskuttamalla häntä turhaan herätellä. Äkkiä hän silloin heräsi säikähtäen ja kysyi: mitä, mitä. Sitten häntä hiukan nolotti nukkumisensa.

- Tänään on aika paljon nähty. - Rouva Blass soitti myös ja kiitin häntä ostosten teosta. - Huomenna pitää soittaa Finnlines[ille] ja kysyä matkatavaroiden kohtaloa.